”History doesn’t repeat itself, but it rhymes” Mark Twain
”In a sense, the problem is not that states collapse (for this happens constantly), but rather that some states last so long . . . ” Phillips, David A. (1)
Olen seurannut mielenkiinnolla r/Suomen keskustelua syntyvyydestä, mutta olen huomannut, että historiallinen näkökulma puuttuu taikka on vajavainen; lausahdukset ”köyhät on aina hankkinut lapsia” ovat yleisiä, joskin eivät täysin totuudenmukaisia. Yritin tehdä uuden tilin, mutta se päätyi kahdesti permabannatuksi, joten antaapi olla. Postaan tänne. Taustaltani olen hallintotieteilijä, joka on diletantti yhteiskunnallisen romahduksen ja resiliensin saralla. Tämän paskapostauksen tarkoitus on esitellä Peter Turchinin teoriaa siitä näkökulmasta, miksi syntyvyys on historiallisesti tupannut romahtamaan ja miettiä onko teorialla selitettävissä Suomen tilanne (tai länsimaiden noin yleisesti). Olin jopa hieman hämilläni, että Helsingin Sanomissa oli aiheesta pientä juttua. Täysin luotettavat ja eikä mitenkään kyseenalaiset lähteet on koottu tekstin loppuun. Kaikissa tapauksissa primaarilähteitä ei ole saatavilla (internetissä), joten näissä on jouduttu viittamaan toisten kirjailijoiden viittauksiin.
Köyhät kyykkyyn
Peter Turchin on cliodynamiikka -tieteenalan yksi perustajista. Tieteenala itsessään on pyhä avioliitto historian, matematiikan ja biologian välillä. Turchin on kuitenkin parhaiten tunnettu teorioistaan, joissa yhteiskunnan romahdus on johdettavissa eliitin ylituotantoon. Eliitti on tässä yhteydessä ymmärrettävä löyhästi ihmisinä, joilla on valtaa sekä rahaa, ja jotka istua nököttävät yhteiskunnan huipulla. Ajan kuluessa eliitin määrä kasvaa liian suureksi verrattuna peruspenoihin (tuottava kansanosa), jolloin osa eliitistä köyhtyy ja alkaa kämisemään edelleen rikkaalle eliitille johtaen kansannousuihin ja sekä muuhun yhteiskunnalliseen epävakauteen. En aio käydä teoriaa kokonaisuutena tässä sen tarkemmin, mutta tartun siihen osaan, jossa käydään läpi demografisia muutoksia (2).
Toinen Turchinin lempikonsepti on asabiya, jonka löyhänä käännöksenä voidaan pitää sosiaalista pääomaa; näillä kahdella konseptilla on silti selkeitä eroja (3). Termin voi kiteyttää keskinäiseen luottamukseen ja jaettuun tarkoitukseen yhteisön jäsenten välillä. Korkean asabiyan yhteisöt selviytyvät, laajentuvat ja lisääntyvät ahkerammin kuin alhaisen asabiayn yhteisöt. Kun väestön määrä on kasvanut liiaksi suhteessa resursseihin alkaa eliitin kurmotus, joka vähentää asabiyaa ja joka lopulta ajaa yhteiskunnan romahtamaan. Turchin puhuu myös metaetninen rajamaa teoriasta, joka siis valottaa miten valtioiden tasolla ylläpidetään asabiyaa, mutta ei mennä siihenkään.
Maallikoille suunnatussa kirjassaan War and Peace and War Turchin kuvaa Ranskaa ja Englantia 1200-luvulta 1600-luvulle kahden taloudellisen luokan avulla – talonpojat ja eliitti. Lyhykäisyydessään populaation kasvu kohti maankantokyvyn rajoja johti köyhän kansanosan olosuhteiden huonontumiseen; köyhien maapläntit pienenivät, heidän ansionsa suhteessa ruoan hintaan vähenivät ja heidän sairastavuutensa kasvoi kulminoituen lopulta mustaan surmaan. Toki köyhien määrä alkoi vähentyä jo ennen ruttoa, mutta rutto kaatoi sakkia hautuumaalle hirvittävällä tahdilla. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa eliitistä, joiden määrä jatkoi kasvuaan irti olevasta helvetistä huolimatta. Valitettavasti köyhiä ei ollut kohta kyykytettäväksi, kun heitä oli surmattu surutta toisten köyhien, eliitin, nälänhädän ja sairauksien toimesta.
The dramatic increase in the numbers of nobles in relation to the productive class had the same consequences as the increase of general population beyond the means of production—the economic position of nobility suffered. Put simply, when there are more people dividing the same pie, each gets a smaller slice. Many nobles found that their revenues were insufficient to support them in the style to which the previous generation was accustomed. Decreasing the level of consumption was unthinkable because it meant losing the elite status, and nobles responded by extracting a greater proportion of resources from peasants, by seeking supplemental sources of income with the state, and by going in debt. None of these strategies was sustainable in the long run. The state could not employ all impoverished nobles—there were too many of them, and the crown itself was sliding into financial insolvency, as discussed later in this chapter. Extracting greater revenues from peasants meant that the landlords went beyond skimming the surplus and started cutting into the resources that peasants needed to survive. Landlord oppression was undermining their own economic basis, as peasants declined by flight, starvation, or even death in futile rebellions. (4)
Köyhien kärsimys eliitin tossun alla ei ole vielä hirveän uutta ja mielenkiintoista käytävän keskustelun osalta. Mutta huomionarvoista on, että syntyvyys ei lähtenyt välittömästi nousuun mustan surman jälkeen, kuten tuo köyhiä antaumuksella vihannut Malthus antaisi ymmärtää (5). Kesti yli sata vuotta ennen kuin väestömäärä kääntyi nousuun. On oltava jokin muu selitys ihmismäärän vaihteluille kuin köyhien hillitön lisääntyminen, kunnes kuolo korjaa peltojen notkuessa tyhjyyttään, jota siis yllä oleva lainaus hieman jo valottaa.
Aallon harjalla
Yksi ensimmäisistä historioitsijoista, joka kiinnitti huomiota populaatiomääriin ja sosiopoliittiseen vakauteen, oli David Hackett Fischer, vaikka hän ei ollut toki ainut. Fischer kuvaili läntisen Euroopan neljää sosioekonomista muutoksen aaltoa aikavälillä 1200–2000 jaa. Kun olemme hintavakauden viimeisessä vaiheessa, materiaalinen hyvinvointi kasvaa, sosiaalinen vakaus lisääntyy ja kulttuuriset odotukset kääntyvät positiiviseen suuntaan. Mennään aikaisemmin naimisiin ja saadaan enemmän lapsia, joka luonnollisesti johtaa ihmisten määrän kasvuun. Kuitenkin lisääntynyt kysyntä kasvaa nopeammin kuin tarjonta ja homma alkaa mennä vihkoon. Sosiaalisen pessimismin aikakausi alkaa, jolloin nuorten on vaikea löytää töitä taikka perustaa perhettä. Tämä kärjistyy lopulta epävakaisiin olosuhteisiin niin poliittisesti, kulttuurillisesti kuin taloudellisestikin.
Food, energy, and shelter lead the trend, partly because their supply is less elastic, and partly because demand grows more rapidly for life’s necessities. The prices of industrial products increase more slowly, because they are more easily produced in greater volume. Price relatives show their distinctive patterns. Rents and interest rates begin to climb, as demand grows for land and money. Real wages keep up at first but then begin to lag behind, partly because population growth has expanded the supply of labor, and partly because the dynamics of change favor people with positional goods.
For a time these trends develop within the same range of fluctuations as in the preceding period of equilibrium. When they move beyond that range, and become visible as a new secular trend, individuals and institutions make another set of decisions. By and large, they respond to inflation by making individual and collective choices that cause more inflation. The stock of money is deliberately enlarged to meet growing demand. Capitalists charge higher rates. Landlords raise the rent. Real wages fall farther behind. The cultural mood begins to change in a new way; there is a growing sense of material uncertainty and moral confusion. The combined effect of these tendencies is to create growing imbalances within the cultural system. As returns to capital rise, and returns to labor fall, inequality increases in the distribution of wealth and income. These inequalities in turn create a problem of poverty and homelessness. They put a heavy strain on social relationships and intensify class conflicts. This leads to another set of choices. Everyone tries to find a measure of protection or to profit from changing circumstances. People who possess power and wealth are best able to do so. For example, they demand tax-reductions and often receive them. Taxation becomes more regressive and public revenues fall behind expenditures. Fiscal imbalances develop. Public deficits increase, the cost of debt service rises, and governments are reduced to near-insolvency, and the springs of public action are weakened. The cultural mood changes once more, with a growing awareness of limits on human effort and a spreading sense of social pessimism—even social despair. Other imbalances begin to have similar consequences as people exercise choices in different ways.
These imbalances create instabilities. Prices surge and decline in swings of increasing amplitude. Markets of many kinds—capital markets, commodity markets, labor markets—become dangerously unstable. Production and productivity decline or stagnate, while prices continue to rise; together these trends create stagflation. Political instability increases, and with it comes social disorder, internal violence and international war. The cultural system becomes dangerously unstable; internal conflicts of value and identity grow more intense. Things are specially hard for young people, who find it difficult to get good jobs, or start a family. They also have choices to make. Some decide to have children anyway, outside of marriage. The proportion of children born and raised outside marriage increases rapidly. Other young people turn against social institutions, or merely turn away from them. Crime increases. The consumption of drugs and drink goes up. People of age and wealth have very different experiences, and do not understand why their own children are so troubled. But the young and the poor, especially the working poor, are driven to despair. (6)
Fischerin teoria koskee agraariyhteiskuntia, ja suurin osa kritiikistä on keskittynyt korostamaan kuinka postmodernit yhteiskunnat ovat jättäneet moiset murheet taakseen. Näin jälkiviisaana voi todeta, että yhteiskunnan syklisyydellä on enemmän tekemistä psykologialla ja ihmisen evoluutiobiologialla kuin taloustieteellä (…mutta taloustiede taitaa olla psykologiaa). Toki kritiikillä on paikkansa, mutta emme voi kieltää, etteikö nykyhetki kuulosta kiusallisen samankaltaiselta. Turchinin matemaattiset mallit näyttivät toteen Fischerin teorian sillä erolla, että Turchin ei ollut keskittynyt ainoastaan Eurooppaan mallinnuksessaan.
Syntiset sekulaariset syklit
Turchin kirjassaan Historical dynamics – Why states rise and fall (eli altaan syvään päätyyn sukeltava matemaattinen opus) on syvä luotaus demografian syklisyyteen, jossa haetaan yleispätevää mallinnusta. Nämä väestönmuutoksen heilahtelut tapahtuvat kuitenkin vuosisatojen aikana eivätkä nämä ”sekulaariset” syklit ole kovinkaan säännöllisiä. Me tunnistamme arkipuheessa sukupolvien syklit (veetit, jonnet, ykät ja kalevit), jotka ovat noin 20–30 vuotta kestäviä, mutta ajan kuluminen korjaa nopeasti tällaisten syklien aiheuttamat muutokset (esimerkiksi sodan jälkeinen runsas lapsiluku tasaantui nopeasti). Toinen tunnettu sykli on ensimmäinen etusija (first-order, en tunne oikeaa käännöstä), jossa tyypillisesti ensimmäinen sukupolvi on omaa korkean väestöntiheyden, jota seuraa matalampi väestöntiheys ad infinitum. Näiden syklien kesto on noin 40–50 vuotta. Matalan väestöntiheyden populaatio nauttii paremmista palkoista, koska työntekijöistä on pulaa. He hankkivat paljon lapsia, joka johtaa työn ylitarjontaan ja vastaavasti vähäisempään lapsimäärään, kun seuraavalla sukupolvella asiat ovat perseestä.
Turchinin teorian ydin on tutkia sekundaarisen sijan (second order) syklejä, jotka vaikuttavat ensimmäiseen huomattavasti pidemmällä aikavälillä. Tämä sitä on yhteiskuntia romuttavaa tavaraa. Näiden syklien heilahtamiseen menee noin 6–12 sukupolvea eli 200–450 vuotta, mutta sillä ehdolla, että syklit tapahtuvat samankaltaisella aikaskaalalla (Turchin käyttää hyväksi mukautettua versiota Lotka-Volterra mallista tosiseikan todisteluun. En ymmärrä, siis lyön nyökyttelen päätä.) Viimeisenä tarkastelun kohteena on vuosituhannet ja näiden vaikutus ihmisyhteiskuntien evoluutioon. Kyseessä on kuitenkin vain pintaraapaisu ja pikemminkin nyökkäys näiden olemassaolon hyväksymiselle. Loppukappale on sekundaarisen sijan syklin todistelua erinäisissä historiallisissa konteksteissa.
(7)
Jos luotamme siihen, että on olemassa sekundaarisen sijan syklejä, kysymys kuuluukin mitkä muuttujat ovat olennaisia syklille? Yksi tärkeimmistä kohteista on havainnoida ihmisryhmiä (ihminen ei kasva ihmiseksi ilman toisia ihmisiä kuten monet ”susilapset” ovat todentaneet), joita on yhteiskunnan sisällä useita. Koska meidän taustamme on verrattain egalitaarisissa metsästäjä–keräilijä -ryhmissä, joiden suurin sopeutumiskyky on ollut kollektiivinen toiminta ja ryhmäsolidaarisuus ripauksella murhanhimoisia sosiopaatteja (8), me olemme valmiita henkilökohtaisiin uhrauksiin oman ryhmämme edun vuoksi. Vahvin ryhmittyminen on yleensä etnisen taustan ympärillä, mutta osa LinkedIn lössistä kyllä vaikuttaa korporaation huorilta alusta katkeraan loppuun saakka. Tunnemme yhteisöllisyyttä hierarkian eritasoille, mutta suurinta tunne on perhettä ja ystäviä kohtaan vähentyen mitä korkeammalle mennään. Suomeksi samaistumme enemmän lähiyhteisöihin kuin ylikansallisiin virityksiin. Yllätys. Tässä asabiyan konsepti astuu kuvaan.
Suomalainen maksaa 50 €, ettei naapuri saisi 100 €
On hupaisia harhaluulo, että vain suomalaiset olisivat jotenkin erityisen kateellista kansaa. Kateellisuus ilmiönä on todennettavissa useimmissa tavantallaajissa kansallisuudesta viisveisaten, ja se on taloudellisen systeemin peruspilari, että ihmiset saadaan tekemään töitä naapurin taloa hieman hienomman talon eteen. Tällä on vain harmillisia seurauksia asabiyalle. “The crucial variable in it is the collective capacity for action, the society’s asabiya. Competition between societies leads to asabiya increase, whereas competition within a society causes its asabiya to decline (9)” Kyseinen lainaus kirjoittajankin mukaan kärjistys ja sitä se on tässäkin, mutta sosiaalisen pääoman lasku yhteiskunnassa on ollut huomattava. Asabiya kasvaa sosiaalisesta kanssakäymisestä, ystävällisistä kohtaamisista ja pitkistä ihmissuhteista. Mitä isommaksi yhteiskunnat kasvavat, sitä vähemmän riippuvaisia meistä tulee muista kanssakulkijoista. Asabiya on myös osa syy, miksi lapsia on syntynyt maaseudulla kaupunkia enemmän; elämäntyyli on ollut väljempää ja ihmisillä on ollut läheisemmät suhteet yhteisön jäseniin. Väljemmällä en tarkoita helpompaa, mutta vapaus valita miten käyttää oman aikansa on yhdistetty onnellisuuteen (10); elämä on ollut rankempaa maaseudulla, mutta 8-16 työ aiheuttaa pääkopan lahoamista osalla ihmisistä, jos vapautta valita ei ole.
Nyt meillä ei ole maaseutua, jossa olisi ”ylimääräisiä” ihmisiä, jotka hakeutuisivat kaupunkiin töihin. Vauvatehdas on mennyt ns. konkurssiin. Joillekin Putmanin kirja Bowling Alone on tuttu, joka siis paneutuu syvemmin sosiaalisen pääoman katoamiseen, ja ongelmahan kirjan julkaisemisen jälkeen vain pahentunut. Näin anekdoottina television saapuminen ihmisten koteihin vähensi huomattavasti osallistumista kansalaisyhteiskuntaan – ilmiö todennettiin kanadalaisissa kylissä 70-luvulla, kun toiseen saapui televisiot ja toiseen ei (11). Älypuhelimet ovat viimeinen naula arkun kanteen, mutta kilpailuyhteiskunta murtaa yhteenkuuluvuuden tunnetta taustalla. Nämä ovat asioita, joita mitataan sadoissa vuosissa, joten sosiaalisen pääoman sovittaminen kvartaalitalouteen on haastavaa. Länsimaissa on samankaltainen kulttuuri, joten luonnollisesti tulokset noudattelevat toisiaan. Se miksi syntyvyys laski niin voimakkaasti Suomessa, johtuu oman mutuiluni perusteella nopeaan teknologian omaksumiseen, sosiaalisen pääoman rivakkaan menetykseen ja perusteltuun pessimismiin tulevaisuudesta. Nihil sub sole novum – ei mitään uutta auringon alla. Jo muinaiset roomalaiset yrittivät saada kunnon roomalaisten syntyvyyttä nousemaan lopun aikoina (uteliaimmat voivat googlettaa Lex Papia et Poppaea). Ja mustan surman jälkeen ihmisten luottamus toisiin ihmisiin oli ennätysmatala, joten ei niitä lapsia taivaasta putoa.
Edellä mainitut syyt ovat muutoinkin olleet esillä, ja kenellekään lopputulema on tuskin yllätys, mutta toivottavasti jotain uutta tuli ilmi. Syntyvyys ei nouse ennen kuin historian pyörä on pyörähtänyt. Toki sitten on vielä ilmastonmuutos, biosfäärin romahdus, tekoäly, sodan uhka, instituutioiden romuttumiset ja muut hassun hauskat kehityskulut, joita saamme seurata 24/7 omalta kotisohvalta.
Jos ainoa työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta
Loppuun on kuitenkin sanottava, että historia on täynnä mustia joutsenia emmekä voi tietää miten tulevaisuus toteutuu, mutta historian esimerkit kannattaa pitää visusti mielessä. Tunnistan, että minulla on taipumus katsoa nykyhetkeä yhteiskunnallisen romahduksen viitekehyksen läpi. Ja itse blogipostaus on kirjoitettu karkeasti, joten näin omaan silmään pistää hiukan epäkoherentilta suorine lainauksineen, mutta en halua tehdä raapustuksesta liian pitkää. Jos jotain positiivista haluaa kirjoittaa, niin syntyvyyden romahdus johtaa pitkällä aikavälillä työnväen olosuhteiden parantumiseen. Jee.
Tämän kirjoittamisessa ei käytetty hyväksi taikka vahingoitettu yhtäkään tekoälyä.
TL;DR Historia rimmaa, mutta ei toistu. Sitä tuppaa käymään. Lisää uutisia kello neljältä.
- ) Phillips, David A., The Growth and Decline of States in Mesoamerica. Journal of the Steward Anthropological Society 10: 137-59, teoksessa Tainter, Joseph, The Collapse of Complex Societies, 1988.
- ) Turchin, Peter, Historical Dynamics - Why states rise and fall. Princeton university press 2003. Erityisesti ks. s. 118-149
- ) Sosiaalisesta pääoma on variaatioineen keksitty useasti historiassa. Putnam, Robert, Bowling Alone. Simon & Schuster 2000, ensimmäinen kappale. Sivunumerot ovat hukassa, joten wiki kertonee myös.
- ) Turchin, Peter, War and Peace and War. Plume 2007. Lainaus on varastettu pdf:n sivulta 179.
- ) Malthusin väestöteoria. An Essay on the Principle of Population.
- ) Fischer, David Hackett, The Great Wave. Oxford university press 1996, s. 246-248
- ) Turchin, Peter, Historical Dynamics - Why states rise and fall. Princeton university press 2003, s. 155.
- ) Works in Progress [https://worksinprogress.co/issue/the-prehistoric-psychopath/]
- ) Turchin, Peter, War and Peace and War. Plume 2007. Lainaus on varastettu pdf:n sivulta 228.
- ) Housel, Morgan, The psychology of Money. Harriman house 2020, kappale 7 höpäjää pitkälti aiheesta.
- ) Diamond, Jared, Upheaval. Penguin books 2020, s. 352
___
Historiallisen syklisyyden argumenttia nakertaa mielestäni aika paljon se, että valtaosa historiasta tosiaan tapahtui agraariyhteiskunnassa, jossa teknologia, keskimääräinen elintaso jne. pysyi verrattain samankaltaisena tuhansia vuosia. Tilanne on teollistumisen myötä viimeisen 200 vuoden aikana lievästi sanottuna muuttunut, kaiken kukkuraksi useammin kuin yhden kerran.
Näin anekdoottina television saapuminen ihmisten koteihin vähensi huomattavasti osallistumista kansalaisyhteiskuntaan – ilmiö todennettiin kanadalaisissa kylissä 70-luvulla, kun toiseen saapui televisiot ja toiseen ei (11). Älypuhelimet ovat viimeinen naula arkun kanteen, mutta kilpailuyhteiskunta murtaa yhteenkuuluvuuden tunnetta taustalla.
Älypuhelinten ja somen myötä voisi luulla, että ihmisten osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan olisi korkeammalla tasolla kuin koskaan ennen. TV:tkin osaltaan parantavat ihmisten tiedonsaantia, vaikka kommunikointi niiden kautta onkin yksisuuntaista. Älypuhelimet tekevät myös tuon, ja sen lisäksi somen kautta jokainen kyläläinen pääsee kuuluttamaan kuulumisensa kaikelle kansalle.
Älypuhelinten ja somen myötä voisi luulla, että ihmisten osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan olisi korkeammalla tasolla kuin koskaan ennen.
Uskon että näin juurikin on, mutta se ei näy akateemisiin piireihin asti, koska osallistumista on paljon vaikeampi mitata digitaalisessa maailmassa. Nykyään suositaan suljettuja alustoja kuten Tiktokia ja Discordia, joista on hyvin vaikea saada irti populaatiotason tilastoja. Twitter jakoi vielä 2010-luvulla laajaa tilastodataa, mutta on käsittääkseni nostanut hintoja rajusti uudessa omistuksessa.
Toisaalta varjopuoli on, että suljettujen alustojen kautta on helpompi ohjailla massoja. Facebook jäi taannoin kiinni Cambridge Analytica -tapauksessa, mutta luulen että koko ala otti siitä väärät opit eikä näistä enää jäädä kiinni. Esimerkiksi Nepalin vallankumouksessa on hyvin isot panokset, koska rajanvedosta on naapurustossa muutenkin kiistoja, joten vaikea uskoa että algoritmeja ei olisi peukaloitu suuntaan tai toiseen.
Ehkä nivoutuu siinä mielessä AP:n ajatukseen, että nykyaikana ei välttämättä tule samanlaista proletariaatin nousukautta kuin historiassa, koska yhä pienempi eliitti voi ohjailla yhä vahvemmin yhteiskuntaa ja kaapata resurssit. Sen kummemmin en osaakaan demografiakysymyksiin ottaa kantaa.
On totta, ettemme voi vetää mutkia suoraksi ja olettaa, että historia toteutuu sellaisenaan. Samalla tähän kietoutuu kirottu ansa, johon useat yhteiskunnat kompastuneet. Nimittäin harhaluulo, että olemme erilaisia kuin meitä edeltäneet. Todellisuudessa teknologia ja tieto on jättiläinen, jonka harteilla me seisomme, mutta me olemme edelleen täysin samoja ihmisiä. Meillä on täydellinen kapasiteetti sortua samoihin virheisiin, koska yhteiskunnat ovat ihmisten luomuksia ja niissä on olemassa samat kiusaukset. Yhteiskunnan romahtamiseen on yhtä paljon selityksiä kuin on historijoitsijoita eikä eliitti ylituotanto ole “suosikkini”. Demografinen struktuuriteoria (eli yllä oleva onneton sepustus) on yllättävän hyväksytty collapsologian (:D) keskuudessa.
Itseasiassa tuota televisiohommaa on tutkittu muuallakin (Aasia?) samoin tuloksin. Älylaitteet ja televisio ovat ennen kaikkea viihdettä. Ennen viihteenä toimivat toiset ihmiset, mutta on helpompaa jäädä kotiin torjumaan tylsyyttä. Suomessakin osallistuminen vapaaehtoistöihin taikka seuratoimintaan on laskenut kuin lehmän häntä. Rahaa ollaan valmiita antamaan, mutta ei tulemaan paikan päälle. Ihminen on kuitenkin hypersosiaalinen eläin, joka on hämmästyttävän tarkka havainnoimaan kanssaihmisen ilmeitä, sillä oletuksella, että sosiaalistaminen on onnistunut. Me tarvitsemme toisiamme fyysisesti. Tämän kommentin tarkoitus ei ole ehdottaa internetin räjäyttämistä ja metsään palaamista, vaan valottaa, että teknologialla voi täysin ennakoimattomia seurauksia.
Mutta kiitos hyvästä kommentista!